Tomin uudelleenkirjoitetut kotisivut!

Hei! Kiva kun eksyit kotisivuilleni! Täällä on lähinnä tietoja minusta, mutta olen ajatellut kirjoittavani blogia jossain vaiheessa.

Olet ehkä joskus nähnyt vanhat sivuni yliopiston palvelimella tai kotipalvelimellani. Ensin mainittu ei koskaan kasvanut täyteen potentiaaliinsa ja jälkimmäisen ulkoasu oli jo aika kulahtanut ja kirjava, joten olen luopunut niistä. Tämän sivuston tarkoitus on pyyhkiä vanha musta ja tylsä ulkoasu pois ja tuoda tilalle jotain modernia ja raikasta. Samalla hankin uuden domainnimen, johon on hyvä perustaa tulevaisuutta kestävät sivut. Nörtimpiä kiinnostanee tieto, että tämä on tehty Hugo-nimisellä ohjelmalla. Ihan oikeaa sisältöäkin olen suunnitellut tekeväni. Myös englanninkielinen versio on suunnitteilla, mutta toistaiseksi Hugon ja Go-kielen puutteet monikielisyyden suhteen haittaavat sitä.

Sivujen ulkoasu, sisältö ja toiminnalisuus on vielä vähän työn alla.

Muuten, NDS ja GBA pelejä saa edelleen tarjota!